Meilä on ollut koko viikonlopun vanhempi poju mummin ja ukin tykönä yökyläilemässä, kun kerranki oli samanikästä leikkiseuraa tarjolla. :) Jäpikkä ei olis malttanut eilen ees käyä kotona kääntymässä, kun olis pitäny päästä samantien takasin leikkiin.. Voitta siis kuvitella, minkälainen elämä nousi kun tuli sunnuntai-ilta, ja kotia tulon aika... Huhui.
Kotona on siis ollu melko rauhallista, kun vain pienempi on häsynny jaloissa. Vaikka ihan hyvin ääntä pikkuherraki saa piettyä, ja paikat hajotettua! Tosi rauhassa se on kyllä leikkinykki, ko toinen ei ole koko aikaa repiny leluja kädestä tai vastaavaa.. Meiläki Jn kanssa ollu näin ollen enemmän aikaa vain löhötä. Ittellä alko tänään tuntuun tuossa iltapäivällä, että pakkohan tässä on jo jotaki tehä, kun ei jaksa vain maata.. :D Otinki sitte ompelukoneen esile, ja korjasin parsimista kaipaavia vaatteita, ja innostuin sitten tekeen myös pojille pipot. Tosin toinen jäi vielä kesken, mutta jospa sen sitte joku toinen iltaa väkertää loppuun! Pistän sitte kuvia tännekki valmiista pipoista..
Pikkujätkän uus leikki..
Nyt taas, kun arki alkaa hiipiä nurkan takaa uhkaavasti, alkaa miettiin, että mitä uutta tähän sais. Miehän siis olen just semmonen, että kun tarpeeksi kauan samaa pyöritystä riittää, niin alkaa ahistaan ja tarvis jotaki muuta. Lievästi välilä ärsyttää tuo tasapainonen mies, jolle riittää tämä perusarki. Ja ainoat muutokset mitä tässä viime aikoina on ollut, joka seki tuntuu olevan välilä liikaa, on saunaillan vaihtuminen joskus toiselle päivälle... :D
Itse kun on ollut nyt kohta 2,5 vuotta kotona melkein 24/7, niin alkaa jokseenki puuduttaan tämä epäsosiaalisuus. Kaipaa vähän enemmän yli kolmevuotiasta keskustelukumppania.. Huvittavaa, kun aatteli silloin, kun tänne muutettiin tuolta kaupungista, että on mahollista tehä enemmän, kun on lapsenvahteja, ja enempi käy ihmisiä kylässäki, kun kaikki tutut on täällä.. Ei se kyllä ihan niin ole vielä menny. Lapsenvahteja kyllä riittää sinänsä, mutta aika rauhassa me täälä on saatu olla. Ei ole ollu vieraita jonoksi asti ;)
Kaupassa käyntiinki täytyy ajaa 30km lähimpään kauppaan ja ihmisten ilmoile.
Välilä se meinaa ottaa päähän ja kovasti.
Ei oikeasti pitäis valittaa, kun tämä talo on kuitenki niin nätilä paikala, ja Jn vanhemmatki ihan kivenheiton päässä.. Mutta kai sitä joskus saa vähän kitistäkki?
Työkään ei kuiten ole vielä ratkaisu, kun en tuota pikkumiestä halua vielä hoitoonkaan viedä. Koulujutut on vähän pyörineet mielessä, ja kovasti olis halu takasin koulunpenkille. Muttah.. Ei kuitenkaan ennen ensi syksyä, ja se ala mikä kiinnostais, ainaki tällä hetkelä, sen koulu ois n. 100km päässä... en tiä. Täällä kun ei ole paljon vaihtoehtoja, eikä niin vain aleta tekemään sitä työtä mistä tykkäis. Että jos vaikka haluais kahvilaa pistää pystyyn, tai tatuoijaksi ryhtyä, niin täällä ei semmosella työllä elantoansa saa. Jaapatijaapati, taas tätä samaa työjuttua. :D
Koskahan tähän iänikuseen muutoksen kaipuuseen sais jonkulaisen ratkasun?
Mitä jos oltaiski muutettu vaikka Helsinkiin, mahtais se seki sitte alkanu ärsyttään?
kuvat we♥it
Koo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti